sunnuntai 28. syyskuuta 2008

Sellainen toimija

Olen tuntenut Jaanan liki kymmenen vuotta. Jaana on uskomattoman energinen ja aikaansaava ihminen, jonka perusteellisuus ja laaja-alaisuus edelleen hämmästyttävät minua. Jaana myös pitää, minkä lupaa.

-Pienten lasten äidille osallistuminen yhteiskunnallisiin rientoihin ei ole aina helppoa, mutta Jaanalla on vahva taustatuki puolisossaan Petessä. Toivon kaikkea hyvää koko perheelle.


Kaisa Lanttola
työteknikko Hyvinkää



*

sunnuntai 21. syyskuuta 2008

Sellainen juttukaveri



Jaanan kanssa tulee keskusteltua monenlaisista asioista, kaupunkipolitiikasta, lapsista, pääkaupunkiseudun kehittämisestä, töistä, nuorisopolitiikasta ja puutarhanhoidosta. Jaanalla on kokemusta monesta ja siksi näkemystä.



Miia Manninen
Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n hallituksen jäsen




'

tiistai 16. syyskuuta 2008

Sellainen ystävä


'
Jaana on lukioajoista asti kiinnostunut politiikasta ja todella omistautunut asioille, mitä haluaa ajaa. Ahkera toimija ja upea persoona, jonka ystävyys on arvokas asia.



Päivi Pietari
kätilö, perheenäiti Turusta





*